Touko Aalto

Teuvo Hakkaraisen nimissä julkaistu kolumni (Ksml 17.7.) sohaisee kaikkea mahdollista, mikä liikkuu poliittisella kentällä. Totuttuun tapaan ratkaisuja piilopirtistä havaittuihin ongelmiin ei esitetä.

Oikaisen tekstitilan rajallisuuden vuoksi vain yhden väitteen, joka kuulostaa mukavan raflaavalta, mutta paljastuu lähempää tarkasteluna pölhöpopulismiksi. Hakkarainen pitää perusturvan korotusta "annetaan ja otetaan" -menetelmänä, jossa korotus vähentää välittömästi asumistuen määrää. Hyvä herra Hakkarainen, olette väärässä.

1. Myös asumistukea parannettiin eikä sen korotus vähennä työttömän perusturvaa.

2. Sadan euron korotus työttömän perusturvaan, asumistuen parantaminen ja kunnallisveron perusvähennyksen korotus 3 000 euroon sekä mm. aravakorkojen alentaminen olivat historiallinen kädenojennus kaikkein pienituloisimmille. Tätä ei pysty kiistämään kuin asiasta tietämätön. Hallitus osoittaa kokonaisuudessa 320 miljoonaa euroa vuodessa pienituloisimpien etuuksien parantamiseen.

3. Korotus on tehty siten, että se mahdollistaa tuhansille irtipääsyn tarveharkintaisesta toimeentulotuesta, jonka kuuluisi olla vain tilapäistä kriisiapua. Paukkujen kohdentaminen vain toimeentulotukeen olisi ollut "annetaan ja otetaan" -politiikkaa. Siksi näin ei toimittu ja tästä köyhyystutkijat ovat samaa mieltä.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Erkki Virtanen puki hyvin sanat numeroiksi täysistuntopuheenvuorossaan 22.6.2011:

"(..) kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe saa lisää 65 euroa kuukaudessa ja yksinhuoltajat saavat 10 euron lisäkorotuksen."

Sosiaaliturvan ja työn yhteensovittamiseen jäi vielä paljon työtä ja tehtävää, kuten työmarkkinatuen puolison tarveharkinnan poistaminen, mutta perusturvan parantaminen kokonaisuudessaan oli todellista edistystä.

Hakkarainen voi tutustua puolueensa muutosesityksiin hallituksen sosiaaliturvaa koskeviin lakiesityksiin viimeisen parin vaalikauden ajalta. Ongelma on vain siinä, että niitä ei ole tehty yhtään. Eli tekoja löpinän sijaan.

TOUKO AALTO maakunta- ja kaupunginvaltuutettu eduskunta-avustaja (vihr.) Jyväskylä

Risto Huttunen kommentoi kirjoituksiani (Ksml 26.7.) sukupuoli- ja lukumääräneutraalista avioliittolaista. Hän tulkitsee näkemystäni sukupuolineutraalista avioliittolaista täysin oikein mutta menee kuitenkin liian pitkälle omissa tulkinnoissaan väittäessään, että sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavat henkilöt omaavat sairaita ennakkoluuloja.

Otin kantaa (Ksml 22.7.) Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNO) periaateohjelmasta löytyneen moniavioisuutta puoltaneen kannan aiheuttamaan kohuun, en niinkään moniavioisuuteen liittyviin kysymyksiin.

Ymmärrän varsin hyvin Huttusen kuvaaman logiikan, mutta en lähde sormennapsautuksesta avosylin riehaantumaan kaikesta, joka kuulostaa pintapuolisesti ihanalta, hyvältä ja kauniilta. Tasa-arvoisen avioliittolain osalta voimme suoraan sanoa, mitä pitää tehdä, miten pitää tehdä ja osin myös millä vaikutuksilla teemme asioita. Moniavioisuuden suhteen tilanne on huomattavasti monimutkaisempi.

Ensinnäkään en tiedä enkä tunne, miten lapsiin, perintöoikeusasioihin, erojen yhteydessä tuleviin omaisuudenjakotilanteisiin (laki ei tunne osittaisjakoa) sekä esimerkiksi Kelan tukiin liittyvät asiat käytännössä saadaan hoidettua. Minulle kyllä sopisi, että oikeus- ja sosiaali- ja terveysministeriö selvittäisi asian, jotta siihen voisi ottaa faktapohjalta kantaa.

Toiseksi on pohdittava, missä menevät rajat eri moniavioisuuden muotojen välissä? Onko olemassa jotain reunaehtoja, jotka sulkevat yhden moniavioisuuden muodon ulos mutta sallivat toisen? Missä menevät nuo rajat ja millä perusteella? Pitääkö siis kaikkien avioliiton osapuolten olla jonkinlaisessa aviosidossopimuksessa keskenään vai voiko syntyä laajoja avioliittoverkostoja? Estääkö yhdessä avioliittosopimuksessa oleminen liittymisen toiseen avioliittosopimukseen? Miten moniavioisuus vaikuttaisi perheenyhdistämiskäytänteisiin? Haluaisin siis nähdä ja tietää sen mallin ja asian, mitä esitetään, ennen kuin voin periaatteen tasolla puoltaa sitä.

Kolmanneksi, kehitysmaatutkimusta pitkään opiskelleena en voi väistää kysymystä naisten asemasta esimerkiksi monissa Afrikan ja Lähi-idän maissa, jossa moniavioisuus on käytössä. Miten voidaan varmistaa, että ketään ei pakoteta moniavioisuuteen ja miten naisten tasa-arvoinen kohtelu todella toteutuu?

Vastaukseksi ei kelpaa, että kyse on vain lakiasiasta tai myös kahdenvälisiin avioliittoihin liittyy pakottamista ja epätasa-arvoa. Asian todentaminen on käsittääkseni ollut melko hankalaa muissa maissa, sillä asian esille nostaminen voi aiheuttaa puolestaan naiselle itselleen ongelmia.

Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Monika-Naiset liiton toteuttamaan julkaisuun Naisena maailmalta Suomeen, joka on tehty ulkoasiainministeriön tuella. Siinä kuvataan niitä kulttuuriin ja uskontoon liittyviä ongelmia, joita mm. moniavioisuus tuo tullessaan naiselle.

TOUKO AALTO maakunta- ja kaupunginvaltuutettu (vihr.) eduskunta-avustaja Jyväskylä

Juhani Tanski (Ksml 21.7.) on aivan oikeassa siinä, että vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) 4.4.2009 hyväksytyssä periaateohjelmassa todetaan: "Avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää". Taustalla on ajatus siitä, että täysi-ikäisillä ihmisillä tulisi olla vapaus järjestää omat perhe- ja seksuaalisuhteensa, kuten he itse haluavat, ei kuten ulkopuoliset ne haluavat järjestää.

On hieman hassua, että media poimii vuonna 2009 hyväksytystä periaateohjelmassa skandaalihakuisesti vuoden hiljaisimpana hetkenä joitain kohtia, mutta vaikenee tyystin mm. ViNOn ympäristö- ja sosiaalipoliittisista avauksista.

Itse olen puhunut tasa-arvoista avioliittolaista, jolla tarkoitetaan kahden ihmisen välistä yksityisoikeudellista sopimusta. Sillä määritellään avioliiton osapuolten sekä mahdollisten lasten oikeudet ja velvollisuudet.

Minusta on harmillista, että tasa-arvoista avioliittolakia pyritään vastustamaan porttiteoria-argumentilla: "homoliitot johtavat moniavioisuuteen." Tämä on sama kuin väittäisi, että emme voi puhua verotuksen kiristämisestä, koska seuraava askel on sosialismi.

Kuten Tanski toteaa, vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi totesi, että puolue ei ole samalla kannalla nuorisojärjestön kanssa. Laturin mielestä nuorisojärjestöjen tehtävä on ravistella yhteiskuntaa.

Olen samaa mieltä. Jos nuorisojärjestöt eivät haasta yhteiskuntaa keskusteluun, niin kuka sitten. Ei keskustelussa ole mitään pahaa tai väärää, päinvastoin. Keskustelun tarkoituksena on avata ajatteluamme. Sen kautta ymmärrämme itseämme ja eri mieltä olevia huomattavasti paremmin.

Kuten otsikko kertoo, en itse kannata moniavioisuutta. Syitä on monia. Itse olen myös jo vuosia sitten siirtynyt pois puhtaasta nuorisopolitiikasta eikä järjestön kannat ole kaikilta osin minun kantojani.

Sama pätee myös puolueeseen. Kannatan itsenäistä ajattelua sekä maalaisjärkeä, en ulkopäin saneltuja kantoja.

TOUKO AALTO maakunta- ja kaupunginvaltuutettu eduskunta-avustaja (vihr.) Jyväskylä

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 22.7.2011

Voit lukea kirjoituksen, johon tektini on vastine, täältä:

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/tasa-arvoa-moniavioisuudella/688459