Edessämme on työllisyys- ja talousvaalit. Voittajaksi selviytyy se, joka osaa parhaiten vastata, vakuuttaa ja markkinoida vastauksensa seuraaviin kysymyksiin:
Mistä Suomeen saadaan tulevaisuuden työpaikat, kuinka valtiontalouden kestävyysvajetta voidaan kuroa umpeen, miten rahoitamme ja järjestämme hyvinvointipalvelut, sekä miten teemme samalla kestävää aluepolitiikkaa?
Hyvinvointivaltio pelastetaan turvaamalla sen rahoituspohja sekä muuttamalla rahanjaon
mekanismia. Vihreä diili yhdistää ilmasto-, energia- ja talouspolitiikan tiiviiksi ja kestäväksi kokonaisuudeksi? Hyvinvointivaltio uudistetaan muuttamalla veropolitiikkaa
kulutusperusteiseen suuntaan sekä lisäämällä verotuksen progressiota, siirtymällä perustuloon ja tukemalla pk-yrittäjyyttä sekä osuuskuntatoimintaa.
Maakuntamme vuotavat laidoiltaan. Maakuntien sisällä on suuria alueellisia eroavaisuuksia työllisyyden ja väestörakenteen osalta. Tämän vuoksi etenkin haja-asutusalueet ja maaseutu tarvitsevat kipeästi uutta työtä ja sitä luovaa politiikkaa, joka tuo uusia asukkaita ja palveluita kaikkialle Suomeen. Maakuntia on kehitettävä korkean teknologian alojen ja niitä hyödyntävien maakunnallisesti työllistävien ja energiaomavaraisten ratkaisujen kautta.
Taloudellinen taantuma tarjoaa mainion tilaisuuden torjua ilmastonmuutosta ja luoda työpaikkoja vihreän diilin avulla. Uudet työpaikat syntyvät todennäköisimmin ammattialoille, joita ei vielä tänä päivänä ole olemassa. Talouden uudistumisen tukeminen on kestävintä työllisyyspolitiikkaa.
Suomi tarvitsee bioenergian kotimarkkinat. Ne edellyttävät käynnistyäkseen riittävää tutkimusrahoitusta ja investointiavustuksia sekä syöttötariffijärjestelmän laajentamista kaikkiin uusiutuviin energiamuotoihin, sen kokorajan alentamista ja hajautetun pientuotannon mahdollistamista. Näin on toimittu jo Saksassa ja Tanskassa aurinko- ja tuulienergian suhteen.
Tavallisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus tuottaa itse omaa energiaansa ja kytkeä esimerkiksi biokaasutin, pientuulimylly tai talokohtainen aurinkopaneeli yleiseen sähköverkkoon. Omavaraisesta energiantuotannosta ja energiatehokkuutta parantavista investoinneista pitää palkita, ei verottaa ja hinnoitella hengiltä. Itse tuotetun sähkön hyvittäminen sähkölaskusta kannustaisi laiteinvestointeihin ja lisäisi energiatehokkuutta. Tavallisen ihmisen tulee huomata omassa kulutuksessaan päästöjen vähentymisen johtavan säästöjen lisääntymiseen.
Touko Aalto
Vihreiden puoluehallituksen jäsen,
Maakunta- ja kaupunginvaltuutettu, Jyväskylä
Kirjoitus on julkaistu Vihreässä langassa 17.9.2010