Vaikka pienten yritysten määrä Suomessa on viime vuosina kasvanut, olemme edelleen eurooppalaisessa vertailussa melko alhaisella tasolla. Suomeen voisi seuraavien 10 vuoden aikana hyvin syntyä 100 000 uutta yritystä ja sitä myöten myös uusia työpaikkoja
Yrittäjän eläke- ja sosiaaliturvaa on jonkin verran parannettu viime aikoina, mutta vielä on paljon tehtävissä. Esimerkiksi yrittäjän sairauspäivärahan karenssiaika tulee lyhentää yhteen päivään. Vihreiden tarjoama perustulomalli palvelisi yrittäjyyttä usealla tavalla; se muodostaisi perusturvan sekä yrittäjälle itselleen että hänen mahdollisille työntekijöilleen.
Yrittäjän palkatessa ensimmäisen työntekijänsä ylitetään valtava kynnys. Työvoima kaksinkertaistuu, mutta työvoiman kustannus, vastuu ja riski enemmän kuin kaksinkertaistuvat. TE-keskuksen kautta tulee saada yhden luukun periaatteella kaikki työnantajavelvoitteet hoidettua kuntoon yhdellä lomakkeella ja kuukausittaisella suorituksella.
Yrittäjän työajasta luvattoman suuri osa menee kirjanpidon hoitamiseen, lomakkeiden täyttämiseen ja raportointiin. Verottajan palkkalaskuri (www.palkka.fi) on hyvä esimerkki viranomaisen tarjoamasta palvelusta joka keventää monen yrittäjän hallintotaakkaa. Palvelu on vapaaehtoinen mutta monen yrittäjän käyttämä apuväline, johon viranomainen päivittää ajankohtaiset prosenttiluvut. Vastaavanlaisia palveluja voisi olla TE-keskuksen tarjoama peruspalvelu pienen yrityksen kirjanpidolle ja tilinpäätökselle.
Touko Aalto
Kaupunginvaltuutettu, työllisyysjaoston vpj, kansanedustajaehdokas (vihr)
Teksti julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 2.3.2011
Kommentit
Tiedoksesi, että TE-keskukset lakkautettiin 1.1.2010 alkaen, jolloin perustettiin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuk set (ELY). Elyjen tehtävistä saa tietoa esim:
ely-keskus.fi/.../default.aspx
Ystävällisesti,
Pirjo Vuorenpää
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte