
Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat kannattavat varmaankin tavoitetta opiskelijan paremmasta huomisesta. Opiskelijan parempi huominen saattaa kuitenkin tarkoittaa mitä tahansa tai ei yhtään mitään riippuen keneltä asiaa kysytään. Sen vuoksi jokaisen kansanedustajaehdokkaan ja puolueen tulisi määritellä, mitä opiskelijan parempi huominen tarkoittaa ja luoda merkitys tuolle vahvalle lausumalle.
Olen toiminut ylioppilasliikkeessä vuodesta 2007 lähtien niin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) edustajistossa, ylioppilaskunnan hallituksessa ja vääntänyt neljänä vuotena peräkkäin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokouksissa. Tämän kokemuksen kautta olen saanut mahdollisuuden pohtia, keskustella, olla samaa ja eri mieltä sekä päättää opiskelijan parempaan huomiseen liittyvistä kysymyksistä. Kuvaan alla, mitä vuodet ovat minulle opettaneet ja minkälaista politiikkaa tahdon eduskunnassa tehdä opiskelijoiden edustajana.
Maksuton ja laadukas koulutus nyt ja tulevaisuudessa takaa kaikille tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet sosiaalisesta taustasta riippumatta. Riittävä rahoitus opetukseen ja tutkimukseen mahdollistaa tulevaisuuden innovaatiot. Nykyiset innovaatiot ovat pitkäjänteisen ja kestävän perurahoituksen tulosta. Maksuton koulutus tulee kirjata perustuslakiin.
* Ensimmäisen ja toisen tutkinnon tulee pysyä maksuttomana ilman aika- tai opintopisterajauksia.
* Yliopistoissa opiskelijat on valittava jatkossakin suorittamaan maisterin tasoista tutkintoa
* Koulutuksen duaalimalli, eli jako tieto- ja taitopainotteiseen linjaan on säilytettävä, mutta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä on lisättävä hallinnon ja tukipalveluiden osalta.
* EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tutkinto-opiskelijoiden lukukausimaksukokeilu tulee lopettaa
* Tilauskoulutus ja maksulliset maisteriohjelmat eivät saa viedä resursseja pois perustutkimuksesta, perusopetuksesta ja yliopistojen tukipalveluilta.
* Yliopistoista ei saa tehdä voittoa tavoittelevaa yritystä, joka on riippuvainen yksityisestä rahasta
* Eri oppilaitoksissa, Suomessa ja/tai ulkomailla, suoritettujen opintojen yhteensovittamista tule lisätä
* Opiskelija- ja ylioppilaskuntien valtaa ei tule karsia hallintouudistusten yhteydessä
* Opiskelijajäsenet kuuluvat tasavertaisesti kaikkien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hallintoon.
* Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys tulee säilyttää jatkossakin ja opiskelijakunnille tulee asettaa automaatiojäsenyys
Opiskelijat ansaitsevat samat muillekin kuuluvat perusoikeudet sosiaaliturvaan, esimerkiksi toimeentulotukeen. Perustulo ratkaisisi opiskelijoidenkin toimeentulo- ongelman. Sitä odotellessa opintotuki on saatettava sellaiselle tasolle, että sillä elää käymättä töissä ja ottamatta lainaa.
* Opintoraha tulee nostaa toimeentulotuen tasolle
* Opintotuki tulee sitoa elinkustannusindeksiin
* Opintotukeen on tehtävä 145 euron huoltajakorotus.
* Opintotuen tulee säilyä joustavana eikä sen saamisen ehtoja tule tiukentaa.
* Asumislisä on irrotettava opintojen etenemisen seurannasta ja saatava ympärivuotiseksi
* Toisen asteen opiskelijoiden tulee olla oikeutettuja riittävään opintotukeen iästä ja vanhempien tuloista riippumatta.
Jos opiskelun edellytykset ja opiskelijan elämän peruskivet eivät ole kohdallaan, ei opiskelusta tule mitään. Ongelmiin pitää puuttua ajoissa, muuten ne vaikeutuvat entisestään. Hyvinvointiin vaikuttavat yhtä lailla fyysiset, psyykkiset kuin sosiaalisetkin tekijät. Kun opiskelija voi hyvin, opintoajat eivät veny turhaan ja oppimistulokset ovat hyviä. Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuudet tuntea itsensä yhteisöön hyväksytyksi jäseneksi riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, etnisestä taustasta, iästä, vammasta tai vakaumuksesta.
* Opiskelijoille tulee luoda avoimet ja yhtenäiset käyttäjäoikeudet kaikkien korkeakoulujen tietokantoihin.
* Korkeakoulujen on tuettava avoimia ohjelmistoja turhien lisenssimaksujen sijaan
* Korkeakoulujen on oltava energiatehokkuudeen edelläkävijöitä laitehankinnoissaan ja sähkönkäytössä.
* Ammattikorkeakouluopiskelijat tulee liittää valtakunnallisesti yliopisto-opiskelijoiden kanssa yhteisen terveydenhuollon ja korkeakoululiikunnan piiriin.
* Kaikissa korkeakouluissa tulee olla selvä opinto- ja työelämäohjausjärjestelmä sekä mahdollisuus opintopsykologin palveluihin.
* Yliopisto- ja ammattikorkeakoulukaupungeissa tulisi kartoittaa yhteisten ura- ja rekrytointipalveluiden mahdollisuus, jotka muun muassa koordinoisivat työelämäopintoja paikallisesti.
* Jatko-opiskelijoiden asema tulee määrittää selkeästi opiskelijaksi, työttömäksi tai työssä käyväksi. Opiskelijastatuksella jatko-opiskelevan tulee olla oikeutettu vastaaviin opintososiaalisiin etuisuuksiin kuin perustutkinto-opiskelijan.
* Mielenterveyden hoidossa tarvitaan selvä ja yksinkertainen hoito-opastus. Jokaiselle apua tarvitsevalle tulee järjestää välitön ensikäynti psykologilla. Opiskelijalle on selvitettävä vertaistuen ja muiden auttavien kontaktien mahdollisuus.
* Alle 25-vuotiaiden työttömyysetuuksien sitominen ammatti- tai ammattikorkeakoulutukseen niin kutsutulla pakkohaulla on lopetettava.
* Opiskelijoille tulee taata mahdollisuus harjoitteluapurahaan, jos harjoittelupaikka maksaa vain osan palkasta tai ei palkkaa ollenkaan.
* Henkilökunnan pedagogiset-, kieli- ja atk-taidot on tuotava tälle vuosituhannelle riittävällä täydennyskoulutuksella.
* Korkeakoulujen tilat tulee olla aisti- ja liikuntarajoitteisten saavutettavissa.
* Kaikista uusista opiskelija-asunnoista on rakennettava esteettömiä ja energiatehokkaita
* Opiskelijaravintoloiden ruokalistojen tulee huomioida jokaisen opiskelijan erityistarpeet.
* Sairauspäivärahakaudella on oltava oikeus osa-aikaiseen opiskeluun
Jos pidit tästä tekstistä ja haluat tukea näitä tavoitteita, voit lahjoittaa vaikka tuopin hinnan vaalikampanjaani muutamalla klikkauksella tämän linkin takaa:
http://www.vihreat.fi/lahjoita?ehdokas=12549
Löydät facebook-profiilini täältä:
https://www.facebook.com/pages/Touko-Aalto/56139632426?ref=ts