Viikon miete:
Jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen
portin läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäisen portin vartija kysyy:
onko se totta? Seuraavalla portilla
kysytään: onko se tarpeellista ja
kolmannella: onko se ystävällistä?
Minkälaista talouskasvua haluamme?
Viime aikoina on virinnyt keskustelua kokonaistaloudellisen hyvinvoinnin arvioinnin kehittämisestä, ja vaihtoehtoisten mittareiden tuomisesta bkt:n rinnalle (esim. Ksml 11.3.2011). Erityisesti aidon kehityksen indikaattori, GPI on ollut esillä.
Katsomme, että puhtaiden tuotantolukemien rinnalle julkiseen keskusteluun, ja poliittiseen päätöksentekoon tuodut hyvinvointimuuttujat ohjaisivat kohti kestävää kasvua ja sosiaalista sekä taloudellista tasa-arvoa.
Bkt:n käyttöä hyvinvoinnin tutkimuksessa perustellaan tyypillisesti sen riittävällä kattavuudella: se kehittyy mielekkäästi kaikkien keskeisten hyvinvointimuuttujien kanssa. Kuitenkin bkt mittaa vain ja ainoastaan sitä, mitä on ostettu ja myyty. Ei mitään muuta. Taloustieteilijä Joseph Stiglitz onkin muotoillut, että "bkt on vanhentunut mittari, jonka käyttö johtaa huonoihin päätöksiin".
Onnellisuuden ja taloudellisen elintason väliltä ei ole löydetty yksikäsitteistä yhteyttä. Viime aikoina on kuitenkin vahvistunut käsitys, että ihmisten keskimääräinen onnellisuus kasvaisi talouskasvun myötä. GPI-lukujen tarkastelu ei anna aihetta samoihin johtopäätöksiin. Suomessa GPI:n ja bkt:n urat erkanivat 1980-luvun lopulla, Yhdysvalloissa jo 1960-luvulla.
YK:n selvityksen mukaan ihmisten aiheuttamien ympäristöhaittojen hinta oli vuonna 2008 noin 11 prosenttia maapallon bkt:sta. Tämän osuuden odotetaan kasvavan 18 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.
Talouskasvun ympäristörasite kohoaa siten saavutettuja materiaalisia hyötyjä nopeammin. Koska ympäristöhaitoilla ei ole markkinahintaa, paljastaa GPI:n kaltaiset mittarit muuten piiloon jääviä talouskasvun sivutuotteita.
Näin vaalien alla moni on ilmoittautunut kannattamaan työllisyyttä ja hyvinvointia lisäävää talouskasvua. Tuskin kukaan tällaista vastustaakaan. Eri kysymys onkin, mitä tällaisella talouspolitiikalla lopulta saavutetaan.
Vuoden 1998 talousnobelisti Amartya Sen on kiteyttänyt hyvinvointitavoittelun ongelmallisuuden seuraavasti: "Voit olla hyvinvoiva, voimatta hyvin. Voit voida hyvin, elämättä haluamaasi elämää. Voit elää haluamaasi elämää, olematta onnellinen. Voit olla onnellinen, olematta vapaa. Voit olla vapaa, saavuttamatta mitään." Kun yksilöllinen hyvinvointi ei siis ole yksiulotteista, miksi sen mittaamisen tulisi olla?
TOUKO AALTO vihreiden puoluehallituksen jäsen kansanedustajaehdokas MIIKKA VOUTILAINEN Jyväskylä
Yhteiskirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 28.3.2011