
Perustuslaissa turvataan jokaisen ihmisen perustoimeentulo. Käytännössä perustoimeentulo on kuitenkin anomisen ja viranomaisharkinnan takana, eikä lain henki toteudu. Yhdeltä luukulta saatava kuukausittainen perustulo olisi tasa-arvoinen ratkaisu sosiaaliturvan uudelleenrakentamiseen, joka sekä korjaisi että täydentäisi nykyistä sosiaaliturvaamme.
Keskeinen ongelma tällä hetkellä on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perusturvan parantaminen. Suomalaista hyvinvointivaltiota tutkinut julkaisu (Hyvinvoinnin turvaamisen rajat, 2010) toteaa, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmä takaa suhteellisen hyvät edut työmarkkinoilla oleville sisäpuolisille, mutta työmarkkinoiden ulkopuolisten toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetut perusturvaetuudet ovat kansainvälisesti, pohjoismaisista vertailuista puhumattakaan, suhteellisen heikot.
Ansiosidonnaiset etuudet ja perusturva on kytketty toisiinsa niin, että parannukset perusturvaan edellyttävät lisäystä ansiosidonnaisiin etuuksiin. Tämän johdosta perusturvan parantaminen on suhteettoman kallista. Vähävaraisten perusturvan parantaminen ei ole pois niiltä, jotka ovat vakituisessa työssä. Minimietuudet on myös sidottava elinkustannusindeksin sijasta ansiotasoindeksiin, jotta ne eivät jatkuvasti jäisi jälkeen työtulojen kehityksestä.
Toimeentulotuen maksatus tulee siirtää kuntien sosiaalitoimistoilta Kelalle. Uudistus vähentää merkittävästi byrokratiaa ja kuittien käsittelyä, kun suuri osa tarvittavista tiedoista saadaan suoraan Kelan tietojärjestelmistä. Työ- ja sosiaalihallinnossa tulee voida keskittyä etuuspäätösten tekemisen sijasta ihmisten henkilökohtaiseen ohjaamiseen ja työkyvyn edistämiseen. Työmarkkinatuen tarveharkintaisuudesta tulee luopua ja oikeus toimeentulotukeen tulee arvioida yksilön, ei kotitalouden, kokonaisvarallisuuden perusteella.
Tällä hallituskaudella nostettua kunnallisveron 2200 euron vuosivähennysrajaa tulee nostaa reilusti ja 1000 euron kuukausituloista tulee tehdä verovapaita. Perustulo takaa 500 euron kuukausittaisen toimeentulon kaikille 18 vuotta täyttäneille suomalaisille ja 1000 euron verovapaat tulot mahdollistavat työn vastaanottamisen ilman sosiaalietuuksien loukkua. Näin kaikki pienetkin lisäansiot kannattaisi ottaa vastaan eikä työnteosta enää rankaistaisi.
Perustulo vapauttaisi ihmiset työskentelemään, opiskelemaan ja yrittämään uudella tavalla. Samalla erilainen kotona ja järjestöissä tehty työ saisi uuden arvostuksen ja mahdollisuuden. Mikäli minut valitaan ensimmäisenä vihreänä kansanedustajana Keski-Suomesta eduskun-taan vuoden 2011 vaaleissa, tulen tekemään lakialoitteen perustulojärjestelmän kokeilusta Keski-Suomessa.
Touko Aalto
Vihreiden puoluehallituksen jäsen
Maakunta- ja kaupunginvaltuutettu
Eduskuntavaaliehdokas
Teksti julkaistu Jyväskylän Ylioppilaslehdessä (Jylkkärissä) 13/2010