Touko Aalto

Intro: Mistä on kyse?

Tässä juttusarjassa käsittelen kehitysmaiden velkakriisiin liittyvää tutkimustyötä, jota olen tehnyt Jyväskylän yliopistossa sekä Helsingin yliopistossa vuosien 2004-2008 aikana. Itse tutkimustyö on ollut odottamassa aikaa parempaa tuon jälkeen, koska olen siirtynyt käsittelemään samoja teemoja päätöspolitiikan kautta.

Taustasta sen verran, että lähdin politiikkaan mukaan alunperin vuonna 2000 pitkälti Jubilee 2000 -projektin innoittamana (Projekti vaati kehitysmaiden velkojen anteeksiantoa ja muuntui vuoden 2000 jälkeen YK:n vuosituhattavoitteiksi). Olen suuntautunut valtio-opin opinnoissani kansainväliseen politiikkaan ja kehitysyhteistyökysymyksiin, joista olen tehnyt mm. proseminaari -työni sekä graduani. Olen opiskellut lisäksi Euroopan integraatiota, Itä- ja Kaakkois-Aasian tutkimusta, ranskan kieltä ja kulttuuria sekä kehitysmaatutkimuksen pitkän sivuaineen.

Mitä rakennesopetus - ja köyhyydenvähentämisohjelmat tarkoittavat?

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ja Maailmanpankki (WB) toteuttavat rakenteellisen sopeutuksen ohjelmaa (Structural adjustment program, SAP), jolla pyritään elvyttämään velkaantuneen maan talous muun muassa leikkaamalla julkisia menoja, devalvoimalla ja vapauttamalla valuutat ja finanssipolitiikka.Tavoite on vähentää köyhyyttä ja auttaa kehittyviä maita nousemaan jaloilleen.

Rakenteellisen sopeutuksen ohjelmat ovat suunniteltu korjaamaan neljä seuraavaa ongelmaa, joita kyseiset organisaatiot pitävät suurimpana talouskasvun ja kehityksen esteenä:

1. Huono hallinto

2. valtion ylenpalttinen puuttuminen markkinoihin

3. Valtion liiallinen kulutus

4. Valtion omistus

Rakenteellisen sopeutuksen ohjelmat ovat siis poliittisesti ehdollistettuja lainoja, joilla pyritään puuttumaan rakenteellisina pidettyihin ongelmiin niin taloudessa kuin poliittisissa järjestelmissäkin. IMF:llä ja WB:llä on on keskinäinen työnjako, jonka mukaan IMF neuvottelee velallisten maiden kanssa lainojen poliittiset ehdot ja WB toteuttaa velallisten maiden ministeriöiden kanssa IMF:n kanssa sovitut päätökset (Airaksinen 2003, 120).  (Mikkola 2005, 13; Kantola 1999, 54.)

Mitä negatiivinen globaali hallinta tarkoittaa?

Kyseessä on luomani käsite, jonka kiteytän seuraavasti:

Globaalilla hallinnalla tarkoitetaan kansainvälisten toimijoiden välistä yhteistyötä, jolla pyritään torjumaan kansallisvaltioiden rajat ylittäviä ongelmia. Globaalin hallinnan työrukkasina toimivat mm. IMF ja WB, jotka toteuttavat globaalia hallintaa rakennesopeutus- ja köyhyydenvähentämisohjelmien kautta.

Globaalista hallinnasta muodostuu negatiivista hallintaa, kun kansainvälisten toimijoiden välinen yhteistyö luo ja ylläpitää niitä ongelmia, joita sen pitäisi torjua ja korjata.

Globaali hallinta on luonut toiminnallaan paradoksin: Rakennesopeutusohjelmat ovat onnistuneet kaikissa teknisissä tavoitteissaan, mutta vaikutukset ovat julkilausuttujen tavoitteiden irvikuvia. Rakennesopeutusohjelmien onnistuminen on tarkoittanut tavoitteiden epäonnistumista. Onko tavoitteiden koskaan ollutkaan tarkoitus poistaa niitä ongelmia, jolla niitä on perusteltu? Onko talouden kautta tapahtuva poliittinen hallinta vain laajentanut otettaan? Onko taloudellinen ja tekninen "apu"  vain troijan hevonen, jolla päästään määrittelemään kehitysmaiden politiikka halutulle uralle?

Tämä selittäisi sitä, miksi ylivelkaantuneet maat ovat pakotettuja toimimaan rakenteellisesti itseään vastaan.

Tästä kaikesta lisää hetken päästä. Pysy mukana.

Viitteet:

Kantola, A. 1999. Maailman tila ja Suomi. Tampere: Tammer-Paino.

Mikkola, A. 2005. ”Köyhyyden loppu?”. Julkaistu 2005, nro. 2 Ulkopolitiikka.